BLOGI

26.8.2022

Retkeilyautolla Ranskan rannikolle - Nevalaisen perheen reissutarina

Laura ja Antti Nevalainen rakensivat VW Crafter -pakettiautosta retkeilyauton koko perheelle. Nyt kun projekti on saatu valmiiksi, heillä on ollut aikaa nauttia retkeilyauton tuomasta vapaudesta. Ensimmäinen pidempi lomareissu kohdistui Ranskan rannikolle koko perheen voimin. Millaista oli matkustaa retkeilyautolla läpi Euroopan? Miten lapset saatiin viihtymään matkalla? Ja minkä yllättävän asian vuoksi kärsivällisyys joutui matkalla koetukselle? Lue lisää Lauran kirjoittamasta reissutarinasta.

Teksti: Laura Nevalainen
Kuvat: Antti & Laura Nevalainen

Matkamme kohti Ranskaa alkoi Pohjois-Pohjanmaalta heinä-elokuun vaihteessa. Matkakohteeksemme valikoitui luonnostaan Luoteis-Ranskan rannikkokaupunki Jullouville, josta saimme hyviä ystäviä vuosia sitten erinäisten sattumien seurauksena.

Ranskan länsirannikon yläosassa, Bretangen ja Normandian kainalossa lepäävä rannikko on tunnettu voimakkaasta vuorovedestä ja upeista rannoista, joissa turkoosi meri vetää puoleensa. Matka tähän ihastuttavaan pikkukaupunkiin olikin meille jo kolmas. Kerta toisensa jälkeen tuo pieni rantakaupunkien nauha jaksaa ihastuttaa. Olemme löytäneet jokaisella kerralla aina uusia paikkoja, tutustuneet uusiin ihmisiin sekä nähneet ranskalaisten elämää läheltä.

Vajaan neljän viikon aikana ajokilometrejä kertyi matkalta noin 6700 kilometriä. Pitkä ajomatka ei meitä kuitenkaan jännittänyt, sillä varasimme matkantekoon riittävästi aikaa, jotta särkymävaraa oli, jos jotain ongelmia ilmenisi auton tai matkustajien osalta. Aikaisemmat reissut ovat nimittäin opettaneet, että lasten kanssa matkustaminen vaatii kärsivällisyyttä ja joustoa aikatauluissa. 

“Ihan kuin itsestään alkaa tiiviisti eläminen sujua, ja huomaamattaan alan tehdä oikeaan suuntaan väistöliikkeitä autossa toisiin törmäilyn sijasta. Autossa seilaa edelleen liian paljon tavaroita joilla ei ole omaa paikka, joten hammasharjat löytyvät joka aamu ja ilta eri paikasta, ja laturin piuha tekee katoamistempun juuri kun puhelin näyttää että akkua on jäljellä 5 %. Nostan lattialta sandaaleja ja nakkelen niitä penkkien alla oleviin laatikoihin.”

Matkalta

Meille uusi kokemus ulkomaan reissulla oli niin sanottu puskaparkkeilu, eli yön yli jossakin muualla kuin leirintäalueella tai yksityisellä pihalla majoittuminen. 

Reissun ensimmäinen puskaparkkiyö vietettiin Virossa, jossa paikka valikoitui sen sijainnin ja meidän aikataulun myötä. Tienvarsiparkkiin olivat löytäneet tiensä muutama muukin karavaanari ja yksi rekka. 

Virosta Latviaan suuntaavalta tieltä ei tarvinnut paljon poiketa ja suojaisalta parkkipaikalta suuntasimme mutkittelevia hiekkapolkuja pitkin tuuliselle rannalle. Lapset syöksyivät mereen aaltojen sekaan riemusta kiljuen, kun aikuiset värjöttelivät rannalla kiskoen villapaidan kauluksia ylemmäs.

“Katson ohi viilettävää kolmikkoa ja mietin, kuinka lasten kanssa matkustaessa on hienoa nähdä kuinka uudet paikat, ihmiset ja kokemukset syrjäyttävät pois turhan tuntemattoman pelkäämisen ja tuovat mukanaan uteliaisuutta, rohkeutta, kiinnostusta ja elämäniloa. Hiekka tuntuu vielä lämpimältä paljaiden jalkojen alla. Nuorimmainen kauhaisee hiekkaa pieniin käsiinsä ja viskoo sitä tuuleen”

Matkan edetessä siirtymät sujuivat rauhallisesti, kun lapsilla oli maha täynnä, riittävästi akkua puhelimessa ja vessahätä ei vaivannut. Nuorimmaisen päiväunet määrittivät ajamisen ajankohdat, ja yöt varattiin suosiolla nukkumista varten, lepo tuli tarpeeseen sekä lapsille, että aikuisille. 

Pimeällä ajaminen ei meitä niinkään houkutellut, ja ajaminen oli aika jouhevaa päivällä rekkojen ja muiden kesälomalla reissaavien eurooppalaisten kanssa sulassa sovussa.

Mikä taas ei ollut niin jouhevaa, ja sai meidät kerta toisensa jälkeen pudistelemaan nopeatempoiseen elämään tottuneen suomalaisen päätä, olivat auton tankkaamiseen liittyvät rituaalit eri maissa. Välillä maksu piti suorittaa etukäteen kassalle, jossakin sen sai maksaa ainoastaan käteisellä, yhdessä paikassa ajettiin tankilta "kassakopille" maksamaan.

Paras oli ehkä se kerta, kun ison huoltoaseman tankilla kaikkien piti suorittaa maksu sisälle ja pääosin kaikki myös ostivat samalla jotain syömistä mukaansa. Tästä syystä tankille oli pitkät jonot ja tankattuaan ihmiset jättivät autonsa odottamaan tankkauspaikalle siksi aikaa kun he kävivät sisällä huoltoasemalla. 

Odottelun lomassa huoltoaseman työntekijä käyskenteli kaikessa rauhassa vuoroin autojen edestä ja takaa varmistaen, että kaikki varmasti menevät sisälle maksamaan. 

Suomalaisiin automaatteihin tottuneen matkailijan hermot olivat ehkä kovimmalla koetuksella koko reissun aikana jonossa kuudentena omaa tankkausvuoroa odotellessa.

Matka taittui vehreän Baltian läpi, halki Puolan laakeiden viljapeltojen, ja Etelä-Saksan pienempiä moottoriteitä pitkin Ranskaan. Pari yötä vietimme leirintäalueilla Liettuassa ja Saksassa, ja pari yötä puskaparkissa Ranskassa ja Puolassa.

Leirintäalueilla lapsille laitettiin teltta ja puskaparkeissa kolme isompaa nukkuivat kerrossängyissä auton peräosassa ja nuorimmainen perhepedissä meidän aikuisten välissä.

“Herään rapinaan ja hetken tokkurassa mietin mikä eläin katolle on päässyt, kunnes tajuan äänen tulevan puun oksista, joiden alle olemme illalla parkkeeranneet auton. Kuulen lasten tasaisen tuhinan ja jääkaapin kompura hurahtaa käyntiin. Täytyykin käydä heti aamupäivästä kaupassa, sillä jogurttia ja maitoa tarvitaan lisää. Vedän peittoa tiukemmin korville ja suljen silmät hämärässä autossa.” 

Perillä

Saavuimme Jullouvilleen aikataulussa perjantai-iltana, jossa meitä odotti herkullinen illallinen ja iloiset ystävämme. Muutaman päivän Ranskassa oleskelun jälkeen alkaa myös paikallisten rytmi tarttua meihin. Ja vaikka varsinaista siestaa ei Ranskassa vietetä, ovat putiikit kiinni päivällä muutaman tunnin, avatakseen ovensa taas illalla. 

Reilun viikon aikana vietimme jokseenkin aikataulutonta elämää tässä pienessä idyllisessä lomakaupungissa, jonne suuntaavat kesäisin myös tuhannet sisämaassa asuvat ranskalaiset. Tori kutsui keskiviikko- ja perjantaiaamuisin ja päiväksi suuntasimme rannalle keräämään vuoroveden tuomia simpukoita ja ravunjalkoja ja seuraamaan jos jonkinlaisia kulkupelejä, joita näkyi rannalla.

Aamulla varhain ravihevosvaljakot näkyivät alhaalla kovassa hiekassa vuoronperään rauhassa käyskennelle ja vauhdilla ravaten. Traktorit kuljettivat veneitä vuoroveden vuoksi välillä satoja metrejä, ennen kuin vesi oli riittävän syvää.

Ranskalaiset ovat hyvin ylpeitä omasta identiteetistään ja siksi olikin hauskaa huomata että suomalainen mölkky oli löytänyt tiensä kauppoihin ja rannalla puupalikat lentelivät sulassa sovussa petankkipallojen kanssa. 

“Hörppään vielä viimeisen siemauksen aamukahvista. Katseeni seuraa kolmikkoa joka verkkaan kulkee rantabulevardia pitkin. Kolme vanhempaa herrasmiestä ovat matkalla kotiin leipomosta, sillä kaikilla heillä on kädessään tuore patonki. Lokkien kirkuna kertoo, että vuorovesi laskee nyt vauhdilla ja rannasta on paljastunut selkeästi jotain, josta tapella.”

Rantaelämää Jullouvillessä ei viikonkaan jälkeen tuntunut tylsältä, mutta päätimme kuitenkin käydä lähellä pienessä eläintarhassa ja ajelimme lähikaupunkiin ostoksille ja kävimme ihailemassa maisemia kaupungin näköalapaikoilta.

Aivan syvällä lahden poukamassa nousee Mont St Michel- luostarisaari, joka on yksi UNESCOn perintökohde. Se lumoaa historialla ja kauneudellaan sekä kaukaa kymmenien kilometrien päästä, että myös saaressa paikan päällä. Ihastelulle ei tule loppua puikkelehtiessa kapeita kiviportaita pitkin ylös luostarin pihalle, josta näkymät joka suuntaan ovat kerrassaan henkeäsalpaavat.

Matkamme jatkui Normandiasta muutama tunti etelään, jossa vietimme pari päivää vieraillen ystäviemme uudehkossa omakotitalossa Nantesin lähellä. Saimme kokea myös nahoissamme Eurooppaa hallitsevan helteen - päivällä lämpötila pyöri kolmenkymmenen molemmin puolin. Kuumuudesta ja kuivuudesta kärsivät erityisesti maatilat, eläimet  ja viljelmät, joita näkyi paljon ajaessamme läpi kultaisena väreilevien vilja-, maissi- ja auringonkukkapeltojen. 

Ranskan maaseutua ei ole suotta kehuttu sillä sen kauneus jaksoi ihastuttaa meitä päivästä toiseen. Kiviseinäiset rakennukset vanhoine tiilikattoineen ja ikkunaluukkuineen, sypressikujat peltojen välissä, ja varjoissa laiduntavat lehmät, lampaat ja vuohet. Siellä täällä näkyi isäntä traktorin kanssa kuljettaessa pölisevää olkipaalia kumpuilevan laakson läpi.

“Auton tasainen hurina on tehnyt tehtävänsä ja nuorin on nukahtanut aamupäiväunille. Nostan kädet ylös ja venyttelen selkää. Viimeyönä auto oli hieman vinossa ja tuntui että nukuin koko yön väärällä kyljellä. Auton ikkunasta näen ohikiitävässä maisemassa kylttejä, jotka kertovat Pariisin olevan noin kolmentunnin matkan päässä. Nähdäänköhän Eiffel-torni edes vilaukselta? Aikataulu ei nyt anna periksi pysähtyä, illaksi olisi hyvä ehtiä jo Belgiaan.”

Kuinka lapset saadaan viihtymään?

Lapsille vaihtuvat maisemat, ohi vilahtavat kaupungit, linnat ja kartanot tarjosivat inspiraatiota ja ruokkivat mielikuvitusta tarinoimaan, mutta totuus on, että päivien mittaan alkoivat kännykät piipata peleistä ja videot pyörivät välillä pitkiäkin pätkiä. Täytyy myöntää että nykyteknologia ja toimivat verkot pelastivat meidän useamman kerran hermojen menetykseltä, sillä löysimme netistä nopeasti tarvitsemamme kaupan osoitteen tai tiedot leirintäalueen aukioloajoista. Myös erilaiset sovellukset olivat kovassa käytössä aina verkkopankista Facebookiin. Luimme ahkerasti arvosteluja leirintäalueista ennen kuin päätimme mihin suuntaamme yöksi. 

Meillä oli koko ajan aktiivisessa käytössä suomalaiset puhelinliittymät ja näinkin pitkän reissun aikana ei lisämaksua tullut nettirajan ylityksestä kuin toiselle meistä aikuisista.

Kotimatkalla vietimme päivän Tanskassa Legolandiassa, sillä vaikka kovat lippujen hinnat tekivät ison loven lompakkoon, totesimme että uusi reissu Tanskaan syövyttäisi lompakkoon vieläkin isomman reiän. Legolandia oli hieno kokemus, varsinkin kun lapset olivat ylittäneet pituudessa tarvittavan 120 cm rajan ja pääsivät kaikkiin laitteisiin. Kolmikko kiljuikin vuoronperään jommankumman aikuisen kanssa kaikki hurjimmatkin laitteet läpi.

Tanskasta matka jatkui siltoja pitkin Ruotsiin, Tukholman satamasta hyppäsimme Viking Linen uusimpaan laivaan Gloryyn. Lapset kiipeilivät ylimääräiset energiat pois leikkipaikalla ja sujahtivat suihkun kautta nukkumaan, sillä aamulla oli aikainen herätys Turussa.

Ennen reissua ajomatka Turkuun olisi tuntunut pitkältä, mutta kotimatka Turusta Pohjois-pohjanmaalle meni niin nopeasti, että kotipihaan kaarrettuamme piti hetken aikaa istua autossa ennen kuin todellisuus iski tajuntaan.

“Huokaisen, liekö tämä helpotusta, vai enemmän haikeutta. Niin se kolme ja puoli viikkoa meni nopeasti ohi, kaikki lapset vielä ehjänä ja tallella, autossa ei paria lommoa ja hihnan vinkaisua lukuun ottamatta isompaa murhetta, koti on paikallaan ja nurmikonkin on joku käynyt leikkaamassa. Ilta-aurinko heijastuu kauniisti auton sivupeilistä, kyllä Suomeen oli turvallista ja mukava palata!”

Nevalaisen retkeilyautoelämää pääset seuraamaan myös Instagramista @nevanlife Ota tili seurantaan!


Kerro mielipiteesi artikkelista:

Oletko myymässä asuntoautoasi? Me ostamme sen!

Pyydä tarjous ja otamme sinuun yhteyttä vuorokauden sisällä 👍

Lähetä tarjouspyyntö
Sulje