Lapin roadtrip

Matkamme alkoi Ylivieskasta puolen päivän aikaan. Suuntamme oli selkeä, vaikka kilometrejä tulisi jo ensimmäiselle päivälle paljon ja arvioitu saapumisaika olisi yömyöhään, halusimme saavuttaa Ylläksen tunturit ensimmäisenä etappina. Helle oli sinä päivänä kovimmillaan. Kun pysähdyimme Ylitorniolla ihastelemaan kuuluisaa Tornionjokilaaksoa, sai vuorotellen pullosta ottaa vesihuikkaa ja huidella loputtomilta tuntuvia mäkäräisiä ja hyttysiä pois naamalta. Kello oli lähemmäs kymmenen illalla, kun aurinko paistoi vielä korkealla ajaessamme Ylläksen maisematietä ihastellen tuntureiden komeutta etsien yöpaikkaa, joka löytyi korkealta Ylläksen rinteiltä.

Tunsimme Tunturi-Lapin entuudestaan ja mietimme, kuinka voisikaan valita kaikista nähtävyyksistä ainoastaan yhden? Helteinen keli teki päätöksen puolestamme; kaikista mahdollisista tuntureista valitsimme sen, jonka päällä voisi pulahtaa uimaan. Särkitunturin huipulle menee hyvin hoidettu reitti, jonka varrella pääsee kulkemaan metsäisissä maisemissa, paistamaan makkaraa kodassa tai vaikka uimaan niin halutessaan. Tunturin huipulta aukeaa maisemat kauneimpaan Tunturi-Lappiin. Vaikkei Särkitunturi ole korkeimmasta päästä, näkee sieltä kauniisti Muonioon Pallakselle sekä Kolariin tuntureineen. Tyyni keli kutsui viilentymään tunturilampeen, mutta yhtä nopeasti laittamaan vaatetta takaisin päälle, suojaan verenimijöiltä. Pilvet tummuivat nopeasti ympärillämme ja
tiesimme, että matkaa olisi jatkettava, jos haluaisi päästä kuivana autolle.

 

Starttasimme vielä illalla auton kohti Inaria. Navigaattori lupasi kaksi tuntia ja 49 minuuttia ajoaikaa. Muutama kilometri Levin jälkeen tajusimme tankkimme olevan melkein tyhjä, käännyimme takaisin Leville tankkaamaan. Tie huononi nopeasti Levin jälkeen, yhdellä Lapin kauneimmista tiepätkistä nimetyllä maantiellä 955 sai keskittyä ajamiseen myös pelkääjän paikalla niin kovasti, ettei maisemia ehtinyt paljoakaan katsoa. Muutaman tunnin jälkeen olimme päässeet puoliväliin, Pokan yhdeksän asukkaan kylään, jossa oli vuosia sitten mitattu Suomen kylmin ilma. Täällä vietämme yömme.

Saavuttuamme Inariin maisemat muuttuivat, maasto muuttui. Taukopaikalla
ihastelimme Solojärven toisella puolella nousevia vaaroja ja päätimme
lähteä Otsamotunturin huipulle iltakahveille. Tunturin huipulta löytyvä päivätupa lämmitti sateisella ja tuulisella kelillä avotunturissa ja juuri kun astuimme tuvan ovesta ulos lähteäksemme takaisin liikkuvaan kotiimme, pilvet väistyivät yöttömän yön auringon tieltä maalaten taivaan kaikkiin eri keltaisen sävyihin. Taivaan uskomattoman kauniit sävyt, utuinen ilma ja avotunturit tupineen toistivat itseään Sodankylässä Pyhä-Nattasen huipulla seuraavana iltana, ennen matkamme jatkumista kohti Sallaa, keskelle ei mitään.

Hyvän tovin ajamisen jälkeen saavutimme Sallan keskustan. Keskustassa oli erilainen tunnelma kuin muissa kylissä joissa olimme vierailleet, jostain syystä se muistutti Mikkeliä, jossa kymmeniä vuosia sitten olin lapsena vieraillut. Kävimme ihastelemassa poroja, syömässä pizzaa ja ihmettelemässä Sallan yöelämää paikallisessa kuppilassa ennen matkamme jatkamista. Parkkeerasimme yöksi järven rantaan, kävimme iltauinnilla ja pistimme nukkumaan.

Matkamme viimeinen kohde, jota Lapin roadtripillä ei vaan yksinkertaisesti voinut jättää käymättä, oli kotikaupunkimme Rovaniemi. Vaaraisesta metsästä nimensä saanut Lapin suurin kaupunki on monipuolinen paikka, joka osuu monen matkan varrelle Joulupukin takia. Halusimme kokea jotakin uutta kotikaupungissamme, joten päätimme lähteä tutustumaan paikalliseen huskyfirmaan. Bearhill Huskylta löytyi menoa ja melskettä, pääsimme temmeltämään koirien kanssa, ihastelemaan muutaman päivän vanhoja pentuja ja rauhoittumaan illaksi saunaan ja paljuun järven rannalle. Matkan viimeiselle kokonaiselle päivälle rauhoittuminen teki hyvää, mutta auto startattiin yötä vasten takaisin kohti Ylivieskaa.

Teksti: Saara Rahkamaa
Kuvat: Toni Eskelinen